Naisen puutarha on täynnä kallankukkia,
värittömiä kylmiä huokauksia
Kehossa voi olla vanki tai kuningas!
Mies arvostelee lahjan kääreen perusteella,
ei milloinkaan suostu avaamaan pakettia.
Hän valikoi paketteja kääreiden mukaan, vaihtelunhalusta,
iloitsee monenkirjavista kuoseista.
Nainen kertoo hänelle mutta mies ei enää kuule eikä näe:
siniset, punaiset ja keltaiset ovat sokeuttaneet hänet.
Niin he kohtaavat toisensa kerta kerralta, innoissaan,
paperinrapinan äärellä.
Sitä on tai sitä ei ole, todennäköisesti on, mutta sen mittaaminen olisi hankalaa, mahdotonta, samantekevää. Voimme käyttäytyä kuin sitä ei olisi, tai voimme yrittää mitata sitä, mutta mitä väliä sillä on? Oleellista on vain se mitä teemme. En tarkoita virheiden minimointiin pyrkimisellä sitä että kaikki tekeminen tulisi hioa äärimmilleen, vaan ajattelun tarkentamista, mikä saattaa kylläkin johtaa asioiden hiomiseen, mutta ei välttämättä… Toisinaan virheiden vältteleminen aiheuttaa ajattelutason hämmennystä, mikä ei anna tekosyytä lipsumiseen. Tietyllä tasolla lipsuminen on mahdotonta, ei virheiden välttelyn takia vaan lähinnä siksi että tietäminen tekee sen mahdottomaksi. Tällaista on vaikea tarkistaa ulkopuolelta. Tarkistaminen voi tapahtua vain sisäisesti. Poikkitieteellinen tarkastelutapa sopii siis vain tiettyihin rajoihin saakka, minkä jälkeen on käytettävä muita mittareita, tai ymmärrettävä mittareiden luonne ylipäänsä liian karkeaksi menetelmäksi. Kaikki pätee vain jollain tasolla, jonkin aikaa. Lopputulos on havainnoijasta riippuvainen. Tarvitaan luovaa ajattelua ja hyvää tahtoa.
