pitkä syksy

 Teräkseen upotetun olennon kasvot peilissä,

lyijynharmaa valukaste

pahaatietävän vinosiipihyönteisen ininä tuuletushormissa

Hurrikaani vie leutojen tuulten rakentaman pesän,

  talon rakennuslaudat

piirustukset ovat kadonneet:

taskun pohjalla rypistynyt paperinpala

esirippu on laskettu ennen ensinäytöstä

kesät on laskettu

Aamuksi myrsky laantuu.

Jokainen askel piirtää hennon jäljen

Tämä ei toistu

Kehto ei keinu

Jotakin tapahtuu pimeässä yksiössä,

 kadulla

Keltainen hämärä puristaa

   itku ei pääse lihasta läpi

Joku kävelee taksiin, kyyti on pehmeä,

puista varisee lehtiä, ei ole kevät ei ole syksy

aika on eksynyt, kokonainen talo kadulta kadonnut,

jalka tai käsi on kadonnut

Turhan tiedon rakastajat tulevat sydämen ytimeen,

iskevät suonta

kaiken vievät, eivätkä tyydy, vaativat lisää:

huomiset päivät, kymmenen vuotta,

syntymättömien lasten valkoiset kiharat

Tie tekee mutkan ja onkin tuntematon, pakotan itseni liikkeelle,

muistelen tuttua polkua, kaksikymmentä vuotta sitten, juhannusta

Ihmiset kysyvät onko timantti aito

Mitä eroa siinä on

Kyselevät harmaapeipolle nimeä, lentoreittiä

kesken aikaa

Sinä olit juokseva hunaja

Minä rakensin onnelle kattoa,

Sanoin että tiedän mitä teen

En tiennyt

Me naurettiin, ei tiedetty

Meidät oli polttomerkillä merkitty

Minä olen puuhun takertunut jäätynyt omena

Uni päättyy, minä en herää

kioskeihin pikselöityvät miehet  

ruuan kylmään uuniin

on aika: teräsaika 

 kalvenneen neitsyen aika,

lohikäärmeen ruoka-aika

Lapset kasvoivat aikuisiksi yhdessä yössä,

lelut jäivät keskelle lattiaa

Maa viettää kesälomaa hänen jalkojensa alla

Mies oli tehnyt pesän hänen puuhunsa

Silmät katsoivat toisaalle kun hän sahasi puuta, 

 kristallit helisivät maahan

Linnut laulavat kevättä  heti syksyn jälkeen

Ihmiset laskevat tavaroita lakkaamatta

Alleviivaan jotain, vaihdan painopistettä,

tulen eri suunnasta nyt

Kaikki kristallit ovat maassa,

maa viettää

Metsä itkee yhden puun perään 

Nainen kantaa ämpärillä vettä

Kaksi kyyneltä,

itkulla tulipaloa sammuttaa

Talo palaa loppuun,

tässä on portaat,

maa viettää rantaanpäin

Leipoo vielä kakun,

synnyttää lapsen,

poimii marjat, pelastaa jonkun suosta

 ohimennessään

Joku on jättänyt astiat keskelle pöytää

 lähtenyt kiireessä

 kesken onnellista päivää

pistekirjoitus

Kolmekymmentä askelta oikeaan tai vasempaan lähtöpisteestä

ja olet unohtanut minne piti mennä,

elämä on dementia,

planeetankäännös.

Etsitään kivuille lohdutusta, selkä on täynnä sementtiä,

kuulet miten joku käskee juosta, veri pakkautuu käsiin ja jalkoihin,

kello on jatkuvasti kaksi ja viisitoista

Minä en pelkää mitään, ja pelkään kaikkea:

mikä tahansa voi särkeä tämän astian,

maailman lujinta terästä

Minulla on avain sinne mitä en tahdo joka päivä muistaa,

onko se dementia, vai tiikerinhäkki?

Minulla on luettelo kivuista,

näytän sen sinulle mutta et sinä naura

auringonpalanen on minulla jossakin taskussa,

kello on kaksi ja viisitoista

Odotan sinua jalkani ovat varjossa

palokunta on purkanut leiviskän harjoitustyönä

tunne-elämä voisi esiintyä pistekirjoituksena

Minä voisin olla olematta. Syömättä.

Voisin tulla halvaksi yhteiskunnalle, yhä halvemmaksi.

Ilmaiseksi. Lakata kuluttamasta yhteistä happea, vanhoja

vaatteita.

olla defensiivinen kuoriainen, kitkeränmakuinen, ontto,

vihertävänhapan: bakteeri.

En halua tavata ketään, lihaksia särkee.

Minä annan luulotteluni sinulle anteeksi,

onneksi sinä annat minulle tämän myrkyn anteeksi

minkä verran helvetti on itsetehtyä

minkä verran kipu tulee sormista oven välissä: kipu on oven syytä

minä maksoin jo! Aikaisemmin.

Mutta sain enemmän kuin muut.

Minulla on varaa tähän kipuun;

kipua on varastossa,lääkkeen vieressä.

Olen laskenut käsittämättömän vaikean matemaattisen tehtävän

ja unohtanut vastauksen.

Poiminut kukan: kädet vereslihalla

Niellyt tulta sinun jaloistasi